tiistai 1. syyskuuta 2015

KesäHAMKissa tutustuttiin tekniikkaan kokemalla ja tekemällä!

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla Hämeen ammattikorkeakoulussa koettiin jännityksen hetkiä ja onnistumisen riemua, kun joukko opiskelijoita ja opettajia Hämeenlinnan Kaurialan lukiosta ja Riihimäen lukiosta osallistui tekniikan KesäHAMK2015-kurssille.


Kurssin ideana oli tutustuttaa lukiolaisia tekniikan saloihin itse tekemällä ja oivaltamalla. Viikon ohjelmassa oli pikakurssi tuotteen suunnitteluun ja testaamiseen oman tekemisen ja kokemisen kautta. Samalla tutustuttiin joihinkin fysiikan ilmiöihin laboratoriokokeiden avulla, perehdyttiin materiaalien lujuusominaisuuksiin sekä huomattiin millaisia muovimateriaaleja jokapäiväisissä esineissä käytetään ja miten niitä voidaan valmistaa. 3D-tulostaminen ja sen tuomat arkipäivän mahdollisuudet olivat vahvasti esillä koko kurssin ajan.​


Lukiolaiset pitivät viikkoa onnistuneena - mielenkiintoista toimintaa riitti ja asiat otettiin rennosti. ​Opiskelijoiden mielestä parasta viikossa oli kun pääsi itse suunnittelemaan ja toteuttamaan oman tuotteen 3D-tulostimella. Myös Kaurialan lukion opettajat Heli Immonen ja Sakari Salonen pitivät viikkoa onnistuneena. He totesivat, että on kiva nähdä, kuinka lukiossa opiskeltavat asiat ovat tarpeellisia jatko-opinnoissa ja työelämässä. KesäHAMKin aikana he ovat opiskelijoiden kanssa päässeet näkemään, miten matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, tietotekniikkaa ja englantia sovelletaan käytäntöön.


KesäHAMK2015-kurssi on jatkumoa HAMKin maaliskuussa 2015 järjestämälle tekniikan puuhapäivälle. Tällöin Hämeenlinnan Kaurialan lukion opiskelijoita ja luonnontieteiden opettajia perehtyi ohutlevytekniikan ja teräsrakentamisen tutkimuksen maailmaan HAMKin Ohutlevykeskuksessa yhden päivän ajan.
Toiselle asteelle tarkoitetut kurssit ja puuhapäivät on suunniteltu yhdessä toisen asteen opettajien kanssa. Hämeen ammattikorkeakoulu tekee vahvaa yhteistyötä alueensa toisen asteen oppilaitosten kanssa. Yhteistyö on osa HAMKin strategiaa ja myös opetusministeriön HAMKille asettamia tavoitteita. ​